Talli

Jouhijärvi  Naapurusto


Tuuvelan  tila

Tila on perustettu joskus 1800-luvun lopulla. Alkujaan se oli Tuuvelan suvun tila joka tunnettiin Arabeistaan joita silloin täällä kasvatettiin. Sittemmin 1900-luvun puolessa välssä lähes kaikki rakennukset purettiin ja tilalle tuli uudet. Talli kunnostettiin uudelleen käyttöön 2000-luvun alussa ja pian 2011 sinne perustettiin ratsastuskoulu Tuuvela. Sitä ympäröi tiheä kuusimetsä ja isot pellot.
_________________________________________________________________________________

Talli

Talli rakennus valmistui vuonna 2001. Sittemmin vuonna 2011 uusi omistaja Dropi Koskela rakennutti neljä lisä tallia: Oritalli, Ravuritalli, Kisa- ja Yksityistalli sekä Russtalli ja isostatallista tuli Päätalli. Päätallista löytyy 35 karsinaa, Oritallissa on 12 karsinaa, Ravuritallissa 12, Russtallissa 12 ja Kisa- ja Yksityistallissa 14 karsinaa. Eli paikat 85 hevoselle. Pienet ponit asuvat pihatossa. Tarhoja ja laitumia tallissa on tällä hetkellä 25 kappaletta.

Päätallista löytyy seurahuone, pesupaikka ja iso satulahuone. Sen päädyssä ovat ruokkimo, heinälä ja purula. Viereisessä hallissa on iso lantala. Päätallissa on neljä isoa ovea. Sen lisäksi ulkoovia on seurahuoneessa, lantalassa ja heinälässä. Oritalli ja Ravuritalli sijaitsevat vierekkäin ja niillä on yhteinen satulahune. Kisa- ja Yksityistalli sijaitsee vähän kauempana alaputkien takana. Ja Russtalli sijaitsee Oritaallin takana. Kaikissa nejssä tallissa on kahdet isot ovet ja yksi ihmisen mentävä ulkoovi. Kaikissa karsinoissa on automaattinen vesikippo ja irrotettava ruokakippo. Karsinan ovessa roikkuu yleensä hevosen loimi ja riimu. Narut ovat yhteisiä ja muut varusteet löytyvät satulahuoneesta tai Dropin talon takana olevasta varastosta.

Päätallin yläosassa on myös varastoitu tavaraa mm. Tuuvelan suvun vanha reki.Yläkerta on jaettu kahtia, tonenpuoli toimii varastona ja toisesta löytyvät hoitajien kaapit. 

Seuratilasta löytyy mm. mikro, jääkaappi, pakastin ja sohva. Ja se on avoin kaikille.
_________________________________________________________________________________

Pihatto

Pihatto on vanha aittarakennus jonka yksi seinä purettiin. Selä asuvat tallin pienet ponitammat. Vanhan aitan yläkerrassa on pölyn lisäksi vanha sänky 1800-luvun lopulta ja pari vanhaa puomia. Pihatossa ei ole erikseen juoma-automaattia. Siellä on vesikippo joka on helppo täyttää sillä pihaton seinässä on hana.
_________________________________________________________________________________

Kentät, maneesi ja kalusto

Tuuvelan tallin iso kenttä on kooltaan 30x60m. Siinä on valkoiset puuaidat ja se lanataan joka toinen päivä. Sitä valaisee kaksi isoa lamppua tallin seinässä. Kentän toiseen päähä kerääntyy sykyisin ja keväisin vettä jolloi sitä ei käytetä. Iso kenttä valmisui kesällä 1992. Sitä ennen sen tilalla oli aidattu nurmi pläntti joka toimitti kentän virkaa.

Pikku kenttä löytyy maneesin vierestä. Sitä käyttään vähemmän eikä siinä ole aitoja. Mutta mm. polletunnilla se on vallan mainio. se on kooltaan 25x40m.

Maneesi valmistui keväällä 2012. Se on kooltaan jopa 40x90m. tien puoleisella pitkälläsivulla on katsomo ja toisella pitkälläsivulla on kokomatkalta peilejä. Maneesin valot ovat kirkkaat ja maneesi on lämmin vuoden ympäri paitsi kesällä.

Kalustona tallilla on kouluradan aidat, kouluradan kirjaimet, tolppia, puomeja, erkoisesteitä, kartioita ja paljon muuta tapeellista ja ei niin tarpeellista.
_________________________________________________________________________________

Tarhat ja laitumet

Tallissa on 20 tarhaa ja laidunta. Laitumia on 9 kpl, alaputkia 6 kpl, yläputkia 3 kpl, yksi lankatarha, 4 kpl lankkuja, yksi syöttötarha, ympyrätarha ja pikku mettä. Tarhojen aidat ovat joko metalliputkesta, lankuista tai lanka aitaiset. Putkitarhat ovat 9x9m, lankut 10x20m, isolankatarha on 15x20m, syöttötarha on 10x10m, pikku mettä noin 50x50m ja laitumet 30x60m. Jokainen hevonen on ulkona vähintään 2h per. päivä
_________________________________________________________________________________

Maastoeteet ja maastot

Tuuvela sijaisee Jouhijärven kylässä. Täällä on paljon jokia, järviä, vuoria, metsiä ja laaksoja. Vakituinen maasto reitti lähtee Tuuvelan pihasta molempiin suuntiin. Dropin talolle päin menevä reitti kulkee monta kilometriä suoran ja se onkin omiaan laukkakisalle. Sieltä pääsee myös uimaan. Maneesin ohi kulkeva reitti johtaa metsään. Siellä ei ole, kuin tiheää mänty ja kuusi metsää. Jos päätyy Varsakallioitten läheisyyteen saattaa nähdä Jouhijärven mustangi kannan. Jonka aikanaan Saara Valkokavio (Jouhijärven perustaja ja Veronica Tuuvelan ystävä) toi Jouhijärvelle. 

Tuuvelan maastoesterata on aktiivisessa käytössä. Siellä eivät ratsasta vain Tuuvelan talliväki vaan myös Andromedan ja Kristallikeinun tallilaiset. Sieltä löytyy yhteensä 20 eri estettä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Posti

#1 Voiko ratsastaja muuttaa hevosta?

#2 Kuvia vuodelta 2017